perjantai 18. toukokuuta 2012

Porkkanakakku

Reseptin löysin Täti Monikan majatalon sivuilta ja se riittää koko pellilliseen.
Tein pyöreään irtipohjavuokaan, joten puolitin annoskoot, porkkanaa tuli kukkuramitalla, ettei vain jäisi kuivaksi.


8 dl porkkanaraastetta
1,5 dl mantelirouhetta
0,25 dl kookoshiutaleita
4,5 dl vehnäjauhoja
3,5 dl hienoa ruokokidesokeria
4 munaa
1 purkki ananasmurskaa
2 dl oliiviöljyä
3 tl kanelia
1 tl kardemummaa
2 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa

Päälle:
400 grammaa Philadelphiaa (ja vain tätä)
2 dl tomusokeria
sitruunamehua maun mukaan

Pohja:
Pese, kuori ja raasta porkkanat. Sekoita keskenään munat ja öljy. Lisää sekoitetut kuivat aineet varovasti joukkoon. Valuta ananas ja lisää se ja porkkanaraaste taikinaan. Paista voidellussa vuoassa noin tunti (175 astetta).

Sekoita kuorrutteen aineet ja levitä jäähtyneen kakun päälle.

Sienipiirakka

Aloitin loppujen viime syksyisten sienien tuhoamisen pakastimesta:
Pohja:
2dl vehnäjauhoja
1dl ruisjauhoja
1tl leivinjauhetta
100g voita
3/4dl maitoa

Täyte:
2 munaa
2dl kermaviiliä
paistettuja sieniä
tomaattia
juustoraastetta
persiljaa
paprikajauhetta
suolaa

Sekoite jauhot keskenään, lisää joukkoon pehmeä voi ja maito.
Sekoita tasaiseksi ja painele voidellun vuoan pohjalle.

Sekoita täytteen kermaviili ja munat ja mausteet.
Asettele sienet ja tomaatit piirakkapohjan pohjalle ja lisää kermaviiliseos, sekä juusto.
Paista 200 asteessa 30min.
NAMS!


Minttusuklaa muffinssit

Kielellä sulava ohje on Kinuskikissan sivuilta.
Marenkihunnun ohje puolestaan täällä Marenkihuntu


1 Pätkis -pussi
150 g voita
1 ½ dl sokeria
2 munaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 ½ rkl kaakaojauhetta
1 ½ dl kermaa (laitoin maitoa, kun kermaa ei ollut ja hyvää tuli niinkin!)

Leikkaa puolet Pätkis-pussin suklaista rouheeksi ja säästä loput muffinssien sisään laitettaviksi.
Vaahdota voi ja sokeri kuohkeaksi.
Lisää munat yksitellen.
Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan kerman kanssa.
Lisää lopuksi rouhe nuolijalla sekoittaen.
Nosta lusikalla nokare taikinaa muffinssivuokaan, aseta päälle yksi mini-Pätkis ja peitä taikinalla.
Paista 225 asteessa 12-15 min.
Anna jäähtyä.

Banaanimuffinssit

Tein viikonloppuna jälleen näitä herkkumuffinsseja, ohje löytyy täältä
Banaanimuffinssit
Minun makuun sopivan kosteita ja banaanisia. Jos haluaa raikkautta banaanin vastapainoksi, niin 2tl sitruunamehua on oikein bueno :P



Marenkihuntu oli uunissa muutaman sekunnin liian pitkään :(
Kuorrutteen ohje täällä Marenkihuntu

Banaani-vadelma muffinssit marenkikuorrutteella



Tein näin:


150 g voita
2 dl sokeria
4 munaa
2 banaania
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
50 g paiston kestävää suklaata
kourallinen vadelmia
Marenkikuorrute
4 valkuaista
2,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
- Soseuta banaanit haarukalla.
- Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksi kerrallaan, koko ajan voimakkasti vatkaten.
- Sekoita kuivat aineet yhteen. Sekoita banaanisose ja kuivat aineet taikinaan. Sekoita joukkoon myös suklaarouhe, sekä vadelmat.
- Jaa taikina pellille muffinivuokiin, käytä vuokien alla mielellään sitä sellaista muffinssiteflon alustaa, ettei taikina leviä.
- Paista 200 asteessa uunin keskitasossa noin 20 min ja anna jäähtyä.
Valmistan marengin näin:
Erottelen valkuaiset kuumuutta kestävään kulhoon ja lisään sokerit. Keitän veden kattilassa kiehuvaksi ja otan pois levyltä. Laitan valkuaiskulhon höyryävän (ei kiehuvan) kattilan päälle ja vatkaan valkuaiset kuohkeaksi vaahdoksi. Noin 5minuuttia. Sen jälkeen otan kulhon pois kattilan päältä ja vatkaan vielä muutaman minuutin, kunnes marenkiin alkaa jäämään vatkainta nostamalla 'huippuja' koholle. Nostelen marengin pakastuspussiin, johon olen upottanut tyllan ja pursotan JÄÄHTYNEIDEN muffinssien päälle kiehkurat. Sitten laitan muffinssit vielä uuniin 200 asteeseen hetkeksi, kunnes huiput ovat saaneet hieman väriä. Vieressä pitää seistä koko ajan, sillä palavat muutamassa minuutissa.

lauantai 5. toukokuuta 2012

Cookie-popsit

Taikinasta sain tasan 30 popsia, kahvin kanssa taivaallisia!

Tarvitset:
2 pötköä minttu dominokeksejä
mascarpone juustoa ja kahvilikööriä
200g suklaata (esim. maitosuklaata tai maun mukaan)
Tikkuja

Tee näin:
murskaa keksit pieneksi muruksi. Lihanuija oli mainio apu.
Lurauta keksimurskan joukkoon kahvilikööriä hieman (tai hieman enemmän). Maun mukaan.
Lisää 2 ruokalusikallista mascarponejuustoa, joka sitoo taikinan.

Möyhennä tasaiseksi massaksi ja pyöritä palloiksi vaikkapa leivinarkin päälle pellille. Töki jokaiseen palloon reikä hammastikulla. Laita jääkaappiin hyytymään.
Sulata sillä välin suklaa juoksevaksi.
Kasta ensin popsitikku suklaaseen ja tökkää sen jälkeen hieman hyytyneisiin palleroihin.
Laita pallerot jääkaappiin siksi aikaa, että tikku hyytyy palloon kiinni (10min)

Kasta pallot tämän jälkeen suklaaseen ja koristele.
Nyt kannattaa olla joku, mihin valmiit popsit nostaa hyytymään. Itse laitoin sokeriin ja jääkaappiin.
Sitten nautitaan.. :P