perjantai 26. heinäkuuta 2013

Mango-sosekakku

Tässä tulee päivityspläjäys ! Kamera on ollut rikki ja olen puhelimella napsinut kuvia.
Puhelimen johto (se koneeseen liitettävä) on ollut hukassa, joten päivityksetkin ovat jääneet..
Tulossa siis huonolaatuisia kuvia, mutta sitäkin herkumpia makeita :P


Pohja tavallinen kääretorttupohja.
Täyte:
2 dl kermaa
1 prk rahkaa
1 prk kermaviiliä
1½ dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 rkl sitruunamehua
5 liivatelehteä

Kiille:
1 prk esim. Bonan päärynä-mangososetta
1 liivatelehti

Tee kääretorttupohja joko suoraan irtopohjavuokaan tai pellille ja leikkaa siitä irtopohjavuoan pohjan kokoinen ympyrä.
Laita pohja irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperin päälle.
Vatkaa kerma vaahdoksi. Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään n. 5 minuutiksi.
Vatkaa rahka, kermaviili ja sokerit sekaisin. 
 Kuumenna sitruunamehu ja lisää siihen liivatteet.
Kaada liivate-sitruunamehuseos ohuena nauhana rahkaseoksen joukkoon. Lisää lopuksi kermavaahto. Kaada täyte pohjan päälle irtopohjavuokaan.
Laita jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi tai yön yli.

Laita kiilteen liivate kylmään veteen pehmenemään. Kuumenna muutama tl vettä ja lisää pehmennyt liivate siihen. Kaada liivateseos ohuena nauhana päärynä-mangososeen joukkoon. Kaada kakun päälle ja levitä tasaiseksi. Laita jääkaappiin hyytymään hetkeksi. Koristele haluamallasi tavalla.

Suklaakuorrutteinen mansikkahyydykekakku

Mikä sanahirviö! Yhdistin hellapoliisin täytteen ja kinuskikissan kuorrutteen.
(vai miten päin se meni..) Tässä kuitenkin lopputulema, ja aivan taivaallisen hyvää:

Pohja:1 pötkö (175 g) LU Domino Mansikka -täytekeksejä
1/2 dl maitoa
1/2 dl öljyä

Täyte:
7 liivatelehteä
2 1/2 dl vispikermaa
200 g maitorahkaa, vaniljarahkaa tai sitruunarahkaa
1/2-1 tl hyvin pestyn sitruunan kuoriraastetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl sokeria tai maun mukaan
200-300 g mansikoita
1/2 dl vettä

Murenna domino -keksit ja sekoita joukkoon maito ja öljy.
Taputtele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Vaahdota vispikerma ja vatkaa joukkoon rahka. Mausta sitruunan kuoriraasteella, vaniljasokerilla ja lisää joukkoon sokeria maun mukaan.
Vatkaa lopuksi joukkoon kohmeiset tai soseutetut mansikat.
Tarkista maku.
Kuumenna vesi kiehuvaksi ja liuota joukkoon vedestä puristetut liivatteet, sekoita tasaiseksi.
Lisää liivateneste täytteeseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.
Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti tai yön yli.
Irroita kakku vuoasta ja siirrä tarjoiluvadille.

Kiille:3 liivatelehteä
1 dl tummaa kaakaojauhetta
¾ dl sokeria
3 dl kevytmaitoa
Koristeeksi:
tuoreita mansikoita
Laita kiilteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Mittaa kaakaojauhe, sokeri ja maito kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi. Ota liedeltä, kun seos on tasainen.
Sulata liivatelehdet suklaakastikkeeseen. Jäähdytä seos kylmässä vesihauteessa haaleaksi. Kaada sitten vuokaan täytteen päälle. Hyydytä jääkaapissa 2-3 tuntia. Irrota vuoan reunus ja siirrä kakku tarjoilualustalle.
Siivuta mansikat siten, että siivut jäävät kannasta kiinni. Levitä viuhkaksi ja asettele kiilteen päälle ja tarjoilualustan reunoille.

Juhannuksen raparperiunelma

Tämä resepti löytyi vanhasta "leivotaan" -lehdestä. Teen takuulla uudelleen!
Jääkaappiin oli jäänyt eräpäivää lähestyvä Flora Vanilla, siitä ei kovin kauniita pursotuksia (ainakaan minä) saa tehtyä.

Pohja:
3½dl vehnäjauhoja
2tl sokeria
ripaus suolaa
100g voita
½dl vettä

Raparperitäyte:
n.500g raparperia
2rkl perunajauhoja
1½dl sokeria

Vaniljatäyte:
4 liivatelehteä
2dl kuohukermaa
1 vaniljatanko
1½dl tomusokeria
200g maustamatonta tuorejuustoa
2 valkuaista
2rkl sitruunamehua

Koristeluun:
1½dl kermaa
1tl sokeria
raparperinkuorta

Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla ja voitele lisäksi leivinpaperin päältä reunat.
Sekoita jauhot, sokeri ja suola.
Paloittele joukkoon voi ja nypi sekaisin.
Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi.
Painele taikina vuoan pohjalle.

Leikkaa raparperit paloiksi. Sekoita palojen joukkoon perunajauhot ja sokeri.
Levitä pohjan päälle,
Paista 200 asteessa n.35min. Anna jäähtyä.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Mittaa kerma kulhoon. Halkaisen vaniljatanko pystysuunnassa kahtia ja kaavi siemenet kerman joukkoon. (meidän lähikaupassa ei ollut vaniljatankoa, joten vaniljasokeri ajoi sen osan).
Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää vaahdotuksen aikana joukkoon tomusokeri.
Sekoita mukaan tuorejuusto.

Erottele valkuaiset ja vatkaa vaahdoksi.
Yhdistä kerma-tuorejuustoseoksen kanssa.
Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi ja sulata liotetut liivatteet mehun joukkoon.
Sekoita liivatemehu ohuena nauhana hitaasti vatkaten täytteeseen.
Kaada täyte vuokaan.
Anna hyytyä jääkaapissa 3 tuntia.

Irrota kakku vuoasta ja siirrä tarjoilulautaselle.
Mittaa kerma ja sokeri kuljoon
Vatkaa vaahdoksi ja lisää vaahdotuksen aikana joukkoon vaniljakreemijauhe.
Pursota kerma piirakan päälle ja asettele raparperin kuoria pursotusten päälle.



Kinuskikakku

Tämä kinuskikakku matkasi ystäväni juhliin. En ollutkaan aiemmin kokeillut tehdä.
Minua huvittaa, että tuo sama kakkukupu on eksynyt täällä joka toiseen kakkukuvaan :)
Ei varmaan huomaa, että on lemppari !

Ohje on Kinuskikissan sivuilta, tässä se vielä niin, miten päätyi tuon kuvun alle:
5 munan sokerikakkupohja (halkaise kolmeen osaan, kostuta maidolla ja vaniljasokerilla)
Täyte:

Kinuskikastike:
3dl kuohukermaa
3dl fariinisokeria

Kerma-tuorejuustovaahto:
3dl kuohukermaa
150g maustamatonta tuorejuustoa (käytin philadelphiaa)

½-1dl vaniljakreemijauhetta (käytin blåbandin vanhanajan)

Kinuskikuorrutus:
2dl kuohukermaa
2dl fariinisokeria

Pursotuksiin 3-4dl kermaa, sekä hasselpähkinärouhetta & mansikoita.

Kinuskitäyte:Valmista ensin kinuskikastike. Mittaa kerma ja fariinisokeri kattilaan. Kuumenna sekoitellen, kunnes seos kiehuu ja jatka keittämistä parin minuutin ajan. Anna kastikkeen jäähtyä (kylmä vesihaude nopeuttaa) ja siirrä jääkaappiin. Kastikkeen täytyy olla täysin kylmää ennen vaahdotusta. Tee kastike mielellään valmiiksi jo vaikka edellispäivänä.

Vaahdota kerma ja sekoita joukkoon tuorejuusto.
Vatkaa kylmä kinuskikastike vaahdoksi sähkövatkaimen täydellä teholla. Sekoita kinuskivaahto kerma-tuorejuustoseokseen.
Lisää täytteeseen vaniljakreemijauhetta, kunnes se on riittävän jämäkkää pohjan päälle levitettäväksi.

Levitä kakkupohjan päälle puolet täytteestä, lisää kakkulevy ja kostuta, ja sitten toiset puolet täytteestä ja päällimmäiseksi laita viimeinen kakkulevy ja kostuta.
Anna kakun seistä hetken aikaa viileässä ennen, kuin alat kuorruttamaan.



Paras hyydykekakku ikinä: Marianne-vadelma hyydykekakku



Tätä olen tehnyt kymmeniä kertoja, myös kavereille ja kavereiden kavereille: ja aina vaan yhtä hyvää. Yksi lemppareistani <3
Tuli pitkästä aikaa napattua kuva. Taas sydämen muotoinen :)
Resepti on jo blogissa ennestään, täällä

Whoopies


Kokeilin näitä ensimmäistä kertaa ystäväni babyshowereihin.
Täytyy kehua, maistui sekä isommille, että pienemmille.
Yhdistelin useasta eri ohjeesta alla olevan. Ohjeesta tulee 15 isoa valmista whoopieta, tai 20 pienempää. (äänestän pienempiä, sillä ovat aika makeita.. tosin ei se minua haitannut, kun vetäisin useamman menemään tuosta vain!).

Kuvat on taas huonoja, kun on kännykällä otettuja.


100g voita
1 1/4dl sokeria
1 muna
3dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½dl kaakaojauhetta
1tl suolaa
1½dl maitoa

Täyte:
400g maustamaton juusto (suosin aina philadelphiaa = parasta)
100g vadelmia
2rkl tomusokeria
2tl vaniljasokeria

Vaahdota voi ja sokeri.
Lisää muna.
Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää joukkoon.
Lisää viimeiseksi maito.
Levitä uunipellin päälle taikinakakkuset ja paista noin 10min (eivät juuri leviä). Ja vaikka näyttäisivät rosoisilta, niin tasoittuvat uunissa.
Tee tällä välin täyte:

Sekoita tuorejuustoon vadelmat, tomusokeri ja vaniljasokeri.
Levitä täytettä yhden kakkupuoliskon päälle ja nosta toinen kanneksi.
Jos haluat, pyöritä reunat strösseleissä.

Mansikkakakku

Tämä on leivottu alkukeväällä, mutta kameran rikkoutumisen vuoksi tulee samantien useampikin päivitys :)
Nami !!



Koska kakku tuli aikuisten syötäväksi, kostutin sen mansikkaliköörillä.
Täytteeksi 
4dl vaahdotettua kermaa (joka on maustettu sokerilla),
2dl rahkaa
 ja lisäksi mansikoita niin paljon, kuin kakkulevyjen väliin mahtuu.