perjantai 26. heinäkuuta 2013

Whoopies


Kokeilin näitä ensimmäistä kertaa ystäväni babyshowereihin.
Täytyy kehua, maistui sekä isommille, että pienemmille.
Yhdistelin useasta eri ohjeesta alla olevan. Ohjeesta tulee 15 isoa valmista whoopieta, tai 20 pienempää. (äänestän pienempiä, sillä ovat aika makeita.. tosin ei se minua haitannut, kun vetäisin useamman menemään tuosta vain!).

Kuvat on taas huonoja, kun on kännykällä otettuja.


100g voita
1 1/4dl sokeria
1 muna
3dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½dl kaakaojauhetta
1tl suolaa
1½dl maitoa

Täyte:
400g maustamaton juusto (suosin aina philadelphiaa = parasta)
100g vadelmia
2rkl tomusokeria
2tl vaniljasokeria

Vaahdota voi ja sokeri.
Lisää muna.
Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää joukkoon.
Lisää viimeiseksi maito.
Levitä uunipellin päälle taikinakakkuset ja paista noin 10min (eivät juuri leviä). Ja vaikka näyttäisivät rosoisilta, niin tasoittuvat uunissa.
Tee tällä välin täyte:

Sekoita tuorejuustoon vadelmat, tomusokeri ja vaniljasokeri.
Levitä täytettä yhden kakkupuoliskon päälle ja nosta toinen kanneksi.
Jos haluat, pyöritä reunat strösseleissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti